P16 kausi käyntiin kohteliaasti Tervakoskella
Julkaistu: 17.09.2022 18.51

P16 kausi käyntiin kohteliaasti Tervakoskella

FoSu P16 pojat starttasivat kautensa tänään Delfort Areenalla Tervakoskella. Perinteisesti päivän ensimmäisessä pelissä on ollut vähän tahmaa tassuissa ja tossuissa, mutta tänään FoSu aloitti pirteästi pelin TFT:tä vastaan ja otti ottelussa 2-0 johdon. Pitkään ei Toijalan tornadoilla kuitenkaan mennyt riviensä kokoamiseen ja kiri oli sen mukaista. Lopputuloksena tästä matsista tasapeli 3-3.

Päivän toisessa ottelussa vastaan asettui RSS Panthers, riihimäkeläisillä oli päivän ensimmäisestä pelistä voitto alla. Peli eteni aaltoilevasti ja viimeisillä minuuteilla 4-4 tasatilanteessa molemmat joukkueet hakivat voittomaalia niin vimmatusti, että myös yleisön syke kipusi parikymmentä lyöntiä ylemmäksi. Summerin soidessa tulostaululle jäivät kuitenkin tasalukemat. Kahden tasurin kierroksesta lopputoteama oli, että ei tullut kenellekään paha mieli, kun kukaan ei voittanut eikä hävinnyt. Seuraava kahden ottelun turnaus P16-joukkueella on 29.10.

Forssan Suupparit ry

Y-tunnus 1471484-8

Jokioisten Leipä -Areena

Turuntie 38