Lauantaina paikallispelin henkeä Kirkassilmä Areenalla: FoSu - Leisku klo 18
Julkaistu: 08.02.2019 00.00

Lauantaina paikallispelin henkeä Kirkassilmä Areenalla: FoSu - Leisku klo 18

Paikallispelin henkeä jälleen ilmassa kun FoSu ja Loimaan Leisku kohtaavat Kirkassilmä-Areenalla. Molemmille pisteet olisivat erittäin maistuvat, mutta kummallekin omalla tavallaan.

FoSu on noussut hurjan voittoputkensa ansiosta länsirannikon lohkon kärkeen, Leisku puolestaan on tällä hetkellä sarjan viimeisenä.

FoSu himoitsee playoffeihin kotietua, tarkoittaa sitä että olisi oltava kahden parhaan joukossa. Nyt kun on päästy jo sinne niin siellä halutaan ehdottomasti pysyä. Lohkon voittajalle vielä sellainen bonus luvassa, että saa valita vastunjansa ekalle kierrokselle (sijat 2-4).

Leisku puolestaan taistelee putoamista vastaan. Tällä hetkellä se on jopa suoran putoajan paikalla ja haluaa sieltä pois, hinnalla millä hyvänsä. Lohkon kolme viimeistä joukkuetta on kaikki kahden pisteen sisällä. Kuten myös lohkon kärjen kolme parasta. Joten nämäkin pisteet saattavat heilauttaa asetelmia isosti.

Lauantaina kaikki mestoille! Jatkuuko FoSun hurja voittoputki jo yhdeksään vai katkaiseeko Leisku sen?

#NähdäänHallilla

LIPUT
Aikuiset 8e
Alle 15-v ilmaiseksi
Osuuspankin jäsenkortilla 5e
Eläkeläiset, opiskelijat, varusmiehet 3e

#FoSuSince1993

Seuran uusimmat

Forssan Suupparit ry

Y-tunnus 1471484-8

Jokioisten Leipä -Areena

Turuntie 38