Otteluraportti FoSu - KaKo, Suomen Cup 7.10.
Julkaistu: 07.10.2018 00.00

Otteluraportti FoSu - KaKo, Suomen Cup 7.10.

OTTELURAPORTTI FOSU-KAKO
SUOMEN CUP

Fosu eteni jatkoon Suomen Cupissa, kun se kohtasi kotonaan KaKon Säkylästä. Helpolla voitto ei tullut, KaKo pakotti FoSun jatkoajalle, jossa ratkaisijaksi nousi nuori Juha Aaltonen, jonka tarkka veto löysi tien maaliin ja näin voitto FoSulle ja FoSu jatkoon lukemin 6-5 ja.

YLITÖITÄ

Ensimmäinen erä meni vieraille, FoSu ei saanut paikoista maalia, KaKo kuittasi kerran ja johti ensimmäisen erän jälkeen 0-1.

FoSu hallitsi peliä pallollisena läpi illan, mutta maaliin asti se sai pallon vasta toisessa erässä, jossa se olikin vastustajaa edellä eniten sunnuntai-iltana. Kolmanteen erään lähdettiin FoSun johtaessa 3-1.

FoSu oli parin maalin etumatkalla kolmannen erän loppupuolelle saakka, mutta KaKo taisteli ja onnistui venyttämään ottelun jatkoajalle lukemissa 5-5.
FoSulla oli paikkoja enemmän kuin vastustajalla, mutta vedot menivät liikaa ohi maalin. Ja loput napsi maalivahti.

”Meillä oli pieni viive pallollisessa pelissä. Ei myöskään oltu tarpeeksi aggressiivisia hyökkäyspäässä ja peli meni ajoittain kulmissa ja laidoilla pyörittelyyn. Viivasta ja laidoista saatiin kyllä laukauksia aikaiseksi, mutta ihan liian paljon vedot tosiaan suuntautui ohi maalin.” Sanoo päävalmentaja Ville Into, mutta on tyytyväinen lopulta tulleeseen voittoon. ”Voitto lämmittää tottakai, nyt tehdään hommia vaan lisää.” Päättää Into.

Kaikenkaikkiaan ottelu oli hyvää salibandya, jossa taisteltiin ja oli tunnettakin mukana. Kiitos yleisölle hienosta kannustuksesta läpi illan.

FoSun tehokkaimat
Matti Mertanen 1+2
Joe Koppanen 1+1

Jarno Prihti oli huikea maalilla torjuen 19 kertaa. Hänet palkittiin lopulta joukkueen toimesta duunarikypärällä.

FoSun Cup-taival jatkuu marraskuussa, josta ilmoitamme lisää myöhemmin.

Seuraava ottelu on jo heti ensi viikolla, kun kakkosen kausi jatkuu kotona Kirkassilmä-Areenalla lauantaina 13.10. kello 18.00. Vastassa SB Hirvensalo.

Seuran uusimmat

Forssan Suupparit ry

Y-tunnus 1471484-8

Jokioisten Leipä -Areena

Turuntie 38