C2 poikien SM-sarjan alku sujui yli odotusten
Julkaistu: 18.12.2020 23.02

C2 poikien SM-sarjan alku sujui yli odotusten

Pienen väliraportin aika, kun koronatilanne aloitti joulutauon odotettua aiemmin ja FoSu porskuttaa hieman yllättäenkin lohko-A:n ykkösenä C2-poikien SM-sarjassa. Kuten päävalmentaja Ikonen Forssan Lehden haastattelussa 22.11. totesi, ”Jos joku olisi viime juhannuksena sanonut, että olemme marraskuussa SM-sarjan (lohko)kärjessä, häntä ei olisi kukaan uskonut.” Mutta miten tähän tilanteeseen oikein ollaan tultu?

Karsinnoista 2. vaiheessa tiensä SM-sarjaan selvittäneenä FoSulla oli edessään turnausvaihe, jossa mukana olivat luonnollisesti sarjan kaikki 16 joukkuetta ja A-lohkoon sijoitettu FoSu pelasi kutakin lohko-B:n joukkuetta vastaan yhden ottelun; FoSulle saldona 5 voittoa (vs. SPV, O2-Jyväskylä-Muury, ErVi pohjoinen, Indians ja Ilves), 1 tasuri (vs. Steelers/SCU) ja 2 häviötä (vs. OLS ja Classic). Turnausvaiheen päättyessä joukkue oli kokonaissarjataulukossa sijalla 6 (tasapisteissä 4 muun joukkueen kanssa).



Nyt on pelattuna lisäksi runkosarjan 4 yksittäisistä ottelua oman, eli A-lohkon, joukkueita vastaan. Taskussa 3 voittoa (vs. ÅIF, Pelicans ja SBS Wirmo) ja yksi tappio (vs. ErVi Itä), sijoitus tiukassa A-lohkossa ykkönen (toki maalieron turvin). Kokonaissarjataulukossa, eli B-lohko mukaanlukien, FoSu on sijalla 4. Toki tilastoja väärentää se, että osa joukkueista on pelannut ottelun tai kaksi vähemmän kuin FoSu ja oman A-lohkon joukkueista TPS ja Oilers hengittävät FoSun niskaan samoissa pisteissä. Lisäksi FoSun voittanut ErVi Itä on pelannut kaksi ottelua vähemmän ja on silti vain 1 pisteen jäljessä. Kaikki on siis enemmän kuin auki, etenkin koronan sotkiessa kuviota vielä lisää...

Mitä tästä kaikesta saa siis tässä vaiheessa irti? Ei paljonkaan mutta iloita voi siitä, että pienen paikkakunnan joukkue on ainakin tässä vaiheessa kautta osoittanut olevansa varteenotettava vastus ja joukkue, jolla on ihan oikeasti mahdollisuudet play-off paikkaan eli sijoitukseen oman lohkonsa 4 parhaan joukossa.

Ja miten tuo kaikki puolestaan on mahdollista?
Takana on vuosien pitkäjänteinen työ joukkueen pitämiseksi yhdessä ja pelin sekä pelaajien kehittäminen ja hiominen yhtenäiseksi ja toisiaan tukevaksi.

Totta on, että joukkueella on viimeistelyyn tarvittava tehokaksikko: koko SM-sarjan tehopörssin ykkönen Tuomas (33+32) ja kakkonen Viljami (34+16). Yhtä totta on myös se, että kahdestaan Tuomas ja Viljami eivät kentällä kuitenkaan ole ja koko joukkuetta peliin ja voittamiseen tarvitaan.
Eikä tietenkään vähiten maalivahtia, joka tekee hommansa niin, että joukkue hänen edessään pystyy luottamaan hänen tekevän oman osuutensa ja monesti myös enemmän!! Mikaelin 232 torjuntaa 12 ottelussa on melkoinen saavutus ja ehdottomasti yksi olennainen osa joukkueen menestyksessä!!!



Kaiken kaikkiaan 16 pelaajaa FoSun joukkueesta on saanut nimensä SM-sarjan tehotilastoihin ja se on todistus siitä, että joukkueena pelataan joka pelaajalla on mahdollisuus olla ratkaisijan roolissa. Ja jokaisesta onnistumisesta myös iloitaan koko JOUKKUEENA.

Menestykseen tarvitaan myös joukkueeseen uskova valmennus ja muidenkin tausta-asioiden tulee olla kunnossa. Niin huollon, joukkueenjohdon, perheiden kuin kannattajienkin tulee tukea joukkuetta tavoitteissaan ja tehdä asioita yhteneväisillä ajatuksilla ja pitkäjänteisesti.
Vain näiden kaikkien asioiden yhdistyessä on saatu kasaan tämä joukkue, joka voi yllättää vielä enemmänkin tällä kaudella. Siis yllättämään ne, jotka eivät FoSun poikiin jo kauteen lähtiessä uskoneet.

FoSun peli-ilo on tavoittanut selvästi myös yleisön ja kotipeleissä katsomossa on ollut edustettuna kaikki ikäluokat vauvasta vaariin! Ilahduttavaa on ollut myös nähdä pelaajien kavereita katsomossa rummuttamassa joukkuetta parhaaseensa.

Loppuvuoden 2020 ja tammikuun 2021 alun osalta ottelut on siis peruttu, mutta tammikuun puolivälissä toivottavasti pelit jälleen jatkuvat. Yksittäisiä otteluita on keväälle jäljellä vielä 10; kuusi vieras- ja neljä kotiottelua. Nyt vain toivotaan, että kausi pystytään viemään jollain tapaa ja jossain vaiheessa läpi.

Forssan Suupparit ry

Y-tunnus 1471484-8

Jokioisten Leipä -Areena

Turuntie 38