18
TAM
19.00
Edustus, Länsirannikon 2 divisioona

FoSu - UHV Bulls  8 - 4

Kirkassilmä Areena Forssa

Edustukselle taisteluvoitto Bullsista

OTTELURAPORTTI FOSU - UHV BULLS

Kuten ennakoitiin, että tulee hyvä matsi, se myös toteutui. Forssassa nähtiin perjantai-iltana vauhdikas salibandyottelu, jossa mentiin välillä vauhdilla päästä päähän ja ajoittain myös tunteetkin roihahtivat. FoSu oli lopulta parempi lukemin 8-4 ja vankisti asemiaan playoff-viivan yläpuolella ja kasvatti voittoputkensa nyt kuuteen otteluun.

YLEISÖLLE VIIHDETTÄ

Aika nopeasti tuli selväksi, että FoSu saa tehdä täyden päivätyön jotta pisteet jäävät Forssaan. Ensimmäisen erän jälkeen oltiin tasatilanteessa 2-2. Toisen erän alkuun vieraat menivät johtoon parilla maalilla, mutta tästä viitisen minuuttia ja FoSu oli tullut rinnalle. Kun vieraat eivät enempää maalinteossa onnistuneet ja FoSu vei viimisen erän puhtaasti 4-0 niin loppulukemat kirjattiin 8-4.

Päävalmentaja Ville Into kommentoi pelin jälkeen että FoSulla oli ajoittain kova kiire ylöspäin ja se näkyi ottelun vauhdikkuutena. ”Välillä olisi pitänyt niissä tilanteissa pitää pieni maltti, ja rytmitys myös olisi ollut kohdillaan.” Aloittaa Into. Hänen mukaansa kaksi ensimmäistä erää oli hieman, ei huonoa, mutta huolimatonta pelaamista. ”Vauhtia oli ajoittain kylläkin, mutta kyllä meidän silti olisi pitänyt tehdä pallollisena parempia ratkaisuja. Pienehköä ylihyökkäämistä ajoittain ja tasapaino hieman ailahteli.” Sanoo Into ja kiittelee sitä, että FoSu sai kuitenkin luotua maalipaikkoja riitävästi huomioiden myös vastustajan maalivahdin erinomaiset otteet.

Into sanoo, että kolmannessa erässä FoSu sai paremmin juonen päästä kiinni. ”Se oli meidän paras erä perjantai-iltana ja myös viimeistely parani siinä. Kaikenkaikkiaan erikoistilannepeli oli meiltä hyvää ja kokonaisuutena pelattiin riittävän hyvä peli. Vastustaja myös pelasi hyvin ja yleisö sai nauttia vauhdikkaasta ottelusta.” Päättää Into.

FoSun tehokkaimmat
Aleksi Kanninen 1+3
Viljo Hautala 2+0
Kalle Laukkanen 2+0
Matti Mertanen 1+1
Ville Salomäki 0+2

Duunarikypärä Niko Remekselle.

Jarno Prihti pelasi erinomaisen ottelun ja hänelle kertyi torjuntoja 19.

FoSun kausi jatkuu kahdella vieraspelillä 25.1. Turussa ja 2.2. Porissa. Kotona seuraavaksi pelataan 9.2. ja vastassa Leisku.

Tilastot

8 - 4

UHV Bulls
2 - 22 - 24 - 0
5'MaaliHautala Viljo
5'MaalisyöttöKanninen Aleksi
15'MaaliMäkinen Tommi
15'MaalisyöttöSalomäki Ville
17'Jäähy: 2minKoppanen Joe
26'Jäähy: 2minBrusin Eelis
27'MaaliHautala Viljo
27'MaalisyöttöKoppanen Joe
30'MaaliLaukkanen Kalle
30'MaalisyöttöKanninen Aleksi
44'MaaliRemes Niko
44'MaalisyöttöKainulainen Veeti
49'MaaliKanninen Aleksi
49'MaalisyöttöMertanen Matti
57'Jäähy: 2minKainulainen Veeti
59'MaaliLaukkanen Kalle
59'MaalisyöttöSalomäki Ville
59'MaaliMertanen Matti
59'MaalisyöttöKanninen Aleksi

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Forssan Suupparit ry

Y-tunnus 1471484-8

Jokioisten Leipä -Areena

Turuntie 38