8
JOU
15.00
Edustus, Länsirannikon 2 divisioona

SB Naantali - FoSu   5 - 14

Maijamäen liikuntahalli

OTTELURAPORTTI SB NAANTALI - FOSU

FoSu Edustus haki Naantalista selvän 14-5 voiton ja nousi sarjataulukossa kolmanneksi. Se on pelannut nyt kymmenen ottelua ja peräti viisi kertaa tehnyt yli 10 maalia ja onkin oman lohkonsa eniten maaleja tehnyt joukkue 93 osumalla.

TASAPAINOINEN ESITYS

FoSu meni heti ensimmäisellä minuutilla johtoon, ja vei ensimmäisen erän 4-2. Toisessa erässä se kasvatti johtoaan lukemiksi 8-3. Viimeisessä erässä FoSu hurjasteli vielä kuusi maalia lisää, vastustaja kaunisteli omia lukemiaan kahdesti, ja näin ollen loppulukemat 14-5.

Päävalmentaja Ville Into sanoo ottelun alun olleen FoSulle vaikea, vaikka se menikin nopeasti johtoon. ”Pallo pomppi parketilla, eikä oikein saatu avattua peliä nopeasti. Mutta peli parani koko ajan ja pystyttiin luomaan mukavasti maalipaikkoja kaikilla kolmella kentällä.” Tiivistää Into ottelun kuvan, mutta muistuttaa myös että FoSu joutui tekemään töitä vaikka lukemat olivatkin noin selvät. ”Tosin se ei vaatinut mitään ihmesuoritusta, tasapainoinen ja rutiininomainen voitto.” Täsmentää Into ja sanoo lopuksi vielä, että on todella tyytyväinen joukkueen esitykseen ja nostaa esille kolmoskentän Brusin-Aaltonen (Jesse)-Kainulainen-Majalahti-Aaltonen(Juha). ”He olivat tänään huikeassa vedossa. Viisi tehtyä ja nolla päästettyä omiin.” Päättää Into.

FoSun tehokkaimmat
????Kalle Laukkanen 2+1
????Markus Lintula 2+1
????Joe Koppanen 2+1
????Eelis Brusin 2+1
Antti Järviselle 21 torjuntaa Brusinille duunarikypärä.

FoSulla on vielä tämän vuoden puolella yksi peli, vieraissa. Sitten on Joulutauko, ja tammikuun alussa pelataan jälleen kotona.

#FoSuSince1993

????????SUOMI FINAALISSA????????

Suomi ja Ruotsi kohtaavat tänään salibandyn MM-Finaalissa. Kisakatsomot pystyyn ja kaikki kannustamaan ja fanittamaan Suomi voittoon kotona, kaverilla, naapurilla... Missä vaan ja sinivalkoista päälle! ????????Suomen ja ????????Ruotsin peli alkaa kello 17.00.

Tilastot
SB Naantali

5 - 14

2 - 41 - 42 - 6
0'MaaliLintula Markus
0'MaalisyöttöLaukkanen Kalle
3'Jäähy: 2minBrusin Eelis
10'Oma maaliAaltonen Jesse
12'MaaliAaltonen Jesse
12'MaalisyöttöBrusin Eelis
15'MaaliKoppanen Joe
22'MaaliBrusin Eelis
22'MaalisyöttöAaltonen Juha
25'MaaliKoppanen Joe
25'MaalisyöttöAlalempi Aku
27'Jäähy: 2minMoisander Matti
34'MaaliLaukkanen Kalle
34'MaalisyöttöLintula Markus
35'MaaliBrusin Eelis
35'MaalisyöttöKainulainen Veeti
45'MaaliKanninen Aleksi
45'MaalisyöttöKoppanen Joe
45'MaaliKainulainen Veeti
50'MaaliKanninen Aleksi
50'MaalisyöttöMertanen Matti
55'MaaliLaukkanen Kalle
55'MaalisyöttöSalomäki Ville
58'MaaliMertanen Matti
58'MaalisyöttöAlalempi Aku
59'MaaliLintula Markus
59'MaalisyöttöSalomäki Ville

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Forssan Suupparit ry

Y-tunnus 1471484-8

Jokioisten Leipä -Areena

Turuntie 38